Venaan sitä. Tiiän ettet koskaan pyydä mua, mutta kuitenki toivon. Siksi teen sulle mieliksi, ja heitän bilsanvihkoni sun olkas yli pöydälles ja annan sun kopsaa kaiken, annan sun pummaa purkkaa, ipodia, lyijyä, kyytiä, mitä ikinä sä tarttet. Ja toivon sun puhuvan musta hyvää kavereilles,

vaikka ihan sama mitä teen,
oon sulle edelleen
pelkkä joku vitun
lelu.

Ja se hävettää eniten.

---

Katon sitä. Sä liikut ku oisit sadussa, olisit aina ollu tollanen. Istut mun viereen arpomisen tuloksena, ei me olla mitään kavereita mutta mä viihdyn sun seurassas seuraavat 75 minuuttia. Sä olet ihan eri maailmaa, ihan eri arvoissa, enkä pidä susta lähes lainkaan. Mutta mä olen sulle silti kateellinen,

miksen mä vaan voi elää sun elämääs?

---

Pakenen sitä. Nään jo pihan toiselta puolelta sun tunnistettavan kävelytyylis. Kuulen huokauksia kummaltakin puoleltani ja koitan kääntää katsettani toiseen suuntaan. Miksi sä heilut tässä, et kuulu tänne. Tunnen itteni ihan vitun ilkeeks paskaks, mutta oikeutetuksi. Ja kun sä tulet lähemmäs,

mä väännän sitä feikkihymyä ja puhun meidän yhteistä kieltä hetken.

---

Tuijotan sitä. Tää on ehkä nolointa ikinä, aivan kun yks fiksu sanois, mutta mä en käännä katsettani pois. Katon sitä ja sen liikettä ja hymyä ja mun tekee mieli hypätä jostain korkeelta tai ainakin lähtee juokseen ja juosta kaikki rasva pois. Sitten se kattois tänne.

---

Sitten mun pitää elää ihan eri piireissä. Paremmissa piireissä, mä ite tapasin sanoo, mutten oo yhtään niin varma enää. Nää on ehkä ihanimpia ihmisiä mitä mä oon koskaan nähny, tuntenu, rakastanu. Täydellisiä persoonia just sellasina kun mä niitä ymmärrän. Sellasta mitä meillä on, mä en oo kellään muulla nähny. Sellaista lentoa.

Miks mua täälläkin kaivataan? Tää oli olemassa ennen muakin, se on edelleen. Kuka tässä nyt oikeesti mua odottais, mua kattois muutenku pakollisena sietona. Mä olen niin paljon vähemmän kun kaikki muut. Millä mä varastan sen mikä multa puuttuu? Kerron merkityksettömiä tarinoita jostain sellasesta, mitä kaikki muut halveksii.

eikä kukaan vieläkään kysy

eikä ketään vieläkään kiinnosta

enkä mä halua enää valittaa asiasta josta en puhu kellekään

(ja sitäpaitsi kaikilla muilla oikeesti on sitä aihetta valittaa,
mä oon vaan itteni)

enkä mä kestä tätä enää hetkeekään enempää

sä tiedät sen se saa sut taas
sä juokset pois sä pelkäät
mä tiedän sen se saavuttaa
sä huomaat taas sä oot vaan se

(SARJASSAMME HALLITSEMATON AVAUTUMINEN)